Hoitajan kotona annettava perhepäivähoito
Perhepäivähoitaja on kunnan työntekijä, joka on suorittanut perhepäivähoitajan ammattitutkinnon, perhepäivähoitajakurssin tai muun varhaiskasvatusalan tutkinnon. Hän työskentelee omassa kodissaan, joka on hyväksytty perhepäivähoitopaikaksi.
Perhepäivähoitajan toimintaa ohjaavat alueen varhaiskasvatussuunnitelma sekä lasten yksilölliset varhaiskasvatussuunnitelmat, jotka laaditaan yhdessä vanhempien kanssa. Perhepäivähoito tarjoaa lapselle päivähoitoa pienessä ryhmässä. Leikki ja kotoiset askareet luovat pohjan uuden oppimiseen.
Perheiden kanssa tehtävä yhteistyö ja kasvatuskumppanuus ovat perhepäivähoidon vahvuuksia. Toimiva yhteistyö luo edellytykset lapsen kasvun ja kehityksen tukemiselle.
Perhepäivähoitaja tekee yhteistyötä alueen muiden perhepäivähoitajien ja ryhmäperhepäivähoitajien sekä asukaspuistojen ja lähipäiväkotien työntekijöiden kanssa.
Perhepäivähoitajan esimiehenä toimii päivähoidon ohjaaja tai päiväkodin johtaja. Esimies ohjaa, tukee ja valvoo perhepäivähoitajan hoito- ja kasvatustoimintaa.
Lapsiryhmän koko perhepäivähoidossa
Ryhmässä voi olla enintään neljä lasta, hoitajan omat alle kouluikäiset lapset mukaan lukien. Lisäksi ryhmään voidaan sijoittaa iltapäiväksi yksi esiopetukseen osallistuva lapsi.
Hoitoaika
Perhepäivähoidossa hoitajan työaika muotoutuu lasten hoitoaikojen perusteella. Päivittäinen toiminta-aika on pääsääntöisesti 8-9 tuntia. Hoitoajasta sovitaan tarkemmin ennen päivähoidon alkamista.
Varahoito
Jokaiselle lapselle sovitaan varahoitopaikka hoidon alkaessa. Varahoitopaikkana voi toimia esimerkiksi lähipäiväkoti tai ryhmäperhepäivähoitokoti.
Ryhmäperhepäivähoito
Ryhmäperhepäivähoitaja on kunnan työntekijä, joka on suorittanut perhepäivähoitajan ammattitutkinnon, perhepäivähoitajakurssin tai muun varhaiskasvatusalan tutkinnon.
Jokaiselle lapselle laaditaan yksilöllinen varhaiskasvatussuunnitelma yhdessä vanhempien kanssa. Toimintaa ohjaa myös alueen varhaiskasvatussuunnitelma.
Hoitajien lukumäärä ja erilainen osaaminen mahdollistavat monipuolisen toiminnan. Ryhmäperhepäivähoitajat tekevät yhteistyötä alueen perhepäivähoitajien ja ryhmäperhepäivähoitajien sekä asukaspuistojen ja lähipäiväkotien työntekijöiden kanssa.
Perheiden kanssa tehtävä yhteistyö ja kasvatuskumppanuus ovat ryhmäperhepäivähoidon vahvuuksia. Toimiva yhteistyö luo edellytykset lapsen kasvun ja kehityksen tukemiselle. Ryhmäperhepäivähoitajien esimiehenä toimii päivähoidon ohjaaja tai päiväkodin johtaja. Esimies ohjaa, tukee ja valvoo ryhmäperhepäivähoitajien hoito- ja kasvatustoimintaa.
Lapsiryhmän koko ryhmäperhepäivähoidossa
Ryhmäperhepäivähoitokodissa työskentelee 2-3 hoitajaa ja lapsiryhmän koko on 8-12 lasta.
Hoitoaika
Päivittäinen hoitoaika vaihtelee ryhmäkohtaisesti klo 7-17 välillä.