Päiväkoti sijaitsee eteläisessä Leppävaarassa kauppakeskus Sellon vieressä hyvien kulkuyhteyksien ja monipuolisten palveluiden välittömässä läheisyydessä.
Hoitopaikat on tarkoitettu vuorotyötä tekevien vanhempien lapsille. Tarjoamme esiopetusta ympärivuorokautisessa hoidossa oleville.
Toiminta suunnitellaan joustavasti lasten hoitoaikojen mukaan. Toiminnassa arvostamme kiireettömyyttä, turvallisuutta, huumoria ja hellyyttä, rajoja unohtamatta.
Yhteisen toiminnan suunnittelun ja kasvatuskumppanuuden avulla annamme monipuolista ympärivuorokautista hoitoa. Lasten hyvinvointi, osallisuus sekä yhdessäolo ja yhteisöllisyys ovat meille tärkeitä. Ryhmien lapset ja aikuiset ulkoilevat ja puuhaavat paljon yhdessä. Lapset saavat osallistua yhdessä aikuisten kanssa päiväkodin askareisiin.
Leppäviidan päiväkoti on Vihreä lippu päiväkoti. Lisäksi se kuuluu harjoittelupäiväkotiverkostoon (AMK).