Lukion jälkeen

Ylioppilastutkinnon suorittaminen tuottaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin.

Haku korkeakouluihin

Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin haetaan korkeakoulujen yhteishaussa samalla hakulomakkeella. Yhteishaku toteutetaan osoitteessa www.opintopolku.fi, jonne kootaan myös hakuja koskeva koulutustiedotus.

Yhteishaussa on mukana lähtökohtaisesti kaikki tutkintoon johtava korkeakoulutus. Korkeakoulut voivat kuitenkin järjestää osaan koulutuksistaan erillishakuja, esimerkiksi haut tietyille erityiskohderyhmille suunnattuihin koulutuksiin. Yhteishaku järjestetään kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä.

Vuodesta 2016 lähtien korkeakoulujen tulee varata osa yhteishaun aloituspaikoista ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville.

Hakeminen avoimeen yliopistoon tai avoimeen ammattikorkeakouluun

www.avoinyliopisto.fi

www.avoinamk.fi

www.kansanopistot.fi

Ohjausta lukion jälkeen

Ammatinvalintaohjaus

Työ- ja elinkeinopalvelujen asiantuntijat voivat auttaa sinua, kun etsit omaan elämäntilanteeseesi sopivaa ratkaisua koulutukseen, ammatinvalintaan tai työuralle.

Nuorten tieto- ja neuvontapiste yESBOx

Espoolainen 13-29-vuotias nuori, yESBOxin palvelut on tarkoitettu juuri sinulle! Meiltä saat tietoa, neuvontaa ja ohjausta  elämääsi liittyvissä kysymyksissä. Neuvonta on maksutonta ja luottamuksellista eikä sinun tarvitse tehdä ajanvarausta.

Hakijan ohjauspalvelu InfoOmnia

InfoOmniasta saat tietoa eri koulutuksista, apua koulutukseen hakeutumisessa ja henkilökohtaista opinto- ja uraohjausta.

Työn hakeminen

Kun opintosi päättyvät eikä Sinulla ole työpaikkaa, ilmoittaudu mahdollisimman pian Uudenmaan TE- palveluun työttömäksi työnhakijaksi.

http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/loyda_toita/index.html

Ulkomaille töihin tai opiskelemaan

Nuorille on tarjolla erilaisia vaihto-ohjelmia ja työmahdollisuuksia ulkomailla. Alla olevien linkkien kautta löydät erilaisia vaihtoehtoja.

http://maailmalle.net
http://www.nuorisovaihto.fi/etusivu/