Metro on investointi kestävään kasvuun ja tulevaisuuteen

10.11.2017 klo 9.18

Metro on tärkeä kestävän kasvun ja kehityksen mahdollistaja. Kaupungistuminen jatkuu, ja Espoo tulee lähivuosina kasvamaan voimakkaasti erityisesti metron, Raide-Jokerin ja kaupunkiradan ympärillä. Samalla lisätään liikenteen solmukohtien kaupunkimaisuutta ja palveluja.    

"Meidän pitää saada metro palvelemaan seudun asukkaita ja asiakkaita ja elinkeinoelämän kasvua. Länsimetro on miljardi-investointi, jonka tavoitteena ei ole pelkästään ihmisten sujuva siirtyminen paikasta toiseen. Metro mahdollistaa kestävän raiteisiin tukeutuvan kaupunkirakenteen. Helsinki ja Espoo ovat Suomen talouden vetureita, ja taloudellisessa mielessä on tärkeää, että länsimetron kasvu- ja kehityskäytävään syntyy entistä kilpailukykyisempi ympäristö yrityksille ja työpaikoille. Se tarkoittaa myös muita investointeja, jotka ovat arvoltaan jopa kymmenkertaisia metroon verrattuna", sanoo Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.     

Länsimetro on Espoon kaupungin suurin investointikohde. Sen avulla uudistetaan kaupunkirakennetta ja tehdään metron kasvu- ja kehityskäytävästä korkeatasoinen ja houkutteleva työpaikka- ja asuinalue, jossa jokaisen metroaseman lähiympäristö muutaman kilometrin säteellä on laadullisesti omaleimainen.    

Tavoitteena on saada Espoon asemien ympäristöön 70 000 uutta asukasta vuoteen 2050 mennessä. Työpaikkojen määrään tavoitellaan 100 %:n kasvua. Jo nyt metron varren työpaikkojen kiinnostavuus on kasvussa hyvien joukkoliikenneyhteyksien ansiosta. Myös asuntorakentaminen on huipussaan, sillä kuluvana vuonna Espooseen valmistuu yli 1100 asuntoa enemmän kuin edellisenä vuonna.    

"Espoon uudistuvat kaupunkikeskukset, liiketilat sekä koulut, oppilaitokset ja Aalto-yliopisto ovat 18.11.2017 alkaen metromatkan päässä. Espoon kulttuuri-, urheilu-, kongressi- ja ostostarjonta on metron ansiosta helposti saavutettavissa myös Helsingin suunnasta tuleville. Yrityksille ja sijoittajille kehityskäytävä tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia", Espoon kaupungin elinkeinojohtaja Tuula Antola luettelee metron hyötyjä.    

Jo nyt länsimetron varrella toimivat tai ovat jo rakentumassa mm. Aalto-yliopiston kampusalue, Tapiolan uudistunut keskus, Kehä I:n liikennehankkeet, Niittykummun ostoskeskus sekä Iso Omena ja siellä toimiva uudenlainen kaupungin palvelutori.     

Espoo jatkaa uudistumistaan metron ensimmäisen vaiheen liikkeellelähdön jälkeenkin. 2020-luvun alkupuolella metron matka jatkuu Matinkylästä Finnoon, Kaitaan, Soukan ja Espoonlahden kautta Kivenlahteen. Espoolaisten uusi merellinen kaupunginosa Finnoo lähtee rakentumaan vuonna 2018.   

Metro mahdollistaa kestävän kasvun (pdf, 1255 Kt)

HSL:n tiedote