Nuorisolaki 7§ : Kunnan nuorisotyöhön ja -politiikkaan kuuluvat nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet, tieto- ja neuvontapalvelut, nuorisoyhdistyksien ja muiden nuorisoryhmien tuki, liikunnallinen, kulttuurinen, kansainvälinen ja monikulttuurinen nuorisotoiminta, nuorten ympäristökasvatus *sekä tarvittaessa nuorten työpajapalvelut ja etsivä nuorisotyö tai muut paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin sopivat toimintamuodot.
Espoon kaupungin nuorisopalvelut tarjoaa espoolaisille lapsille ja nuorille monipuolista, virikkeellistä ja turvallista vapaa-ajantoimintaa kaupungin kaikilla suuralueilla.
Kaikissa toiminnoissaan nuorisopalvelut haluaa tarjota nuorille mahdollisuuksia osallisuuteen, eli vaikuttamiseen, kehittämiseen ja päätöksentekoon osallistumiseen.
Toimintaa nuorisotiloilla
Kaupungin 18 nuorisotilalla työskentelevät koulutetut nuorisonohjaajat vastaavat 9-17-vuotiaille suunnatusta toiminnasta, joista keskeisimpiä ovat nuorten illat, harrastuskerhot ja kurssit. Nuorisotilat tarjoavat nuorille turvallisen ympäristön tavata kavereita ja viettää vapaa-aikaa.
Nuorisotiloista yksi, Gräsan kädentaitojen keskus, on erikoistunut kädentaitoihin ja ruotsinkielisestä nuorisotyöstä vastaa Sökö Ungdomslokal. Ruotsinkielistä toimintaa järjestetään lisäksi koulujen tiloissa.
Nuorisotilojen toiminta painottuu iltoihin ja viikonloppuihin. Osallistuakseen toimintaan nuori tarvitsee pääkaupunkiseudun nuorisopalveluiden yhteisen jäsenkortin, joka on ilmainen.
Yhteistyö vanhempien kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Lasten ja nuorten kokonaisvaltainen hyvinvointi, turvallisuus ja huolenpito ovat kasvua suojaavia tekijöitä ja niiden toteuttamiseen nuorisotoimessa panostetaan. Vaikka nuorisonohjaajien ja nuoren suhde perustuu luottamukselliseen vuorovaikutukseen, nuorelle tehdään selväksi, että työntekijöillä on velvollisuus ilmoittaa tietyt asiat tai huolenaiheet huoltajille.
Nuorisonohjaajien työtä ohjaavat erilaiset toimintamallit joiden avulla halutaan tukea kodin kasvatustyötä. Toimintamalleista keskeisin on päihdetoimintamalli, jolla halutaan ennaltaehkäistä päihteiden käyttöä ja puuttua mahdolliseen käyttöön.
Erityisen tuen työmuotona nuorisopalveluissa käytetään kohdennettua yksilö- ja pienryhmätyötä. Kohdennetun pienryhmätyön piirissä toimiviin ryhmiin ohjataan erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia ja nuoria yhteistyössä koulujen ja vanhempien kanssa.
Ympäristökasvatusmallin lähtökohtana on tasapuolinen ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävään kehitykseen tähtäävä kasvatus sekä ekoarjen toteutuminen kaikessa nuorisopalveluiden toiminnassa. Jokaisella nuorisotilalla on ekotukihenkilö, joka paitsi tukee omaa työyhteisöään toimimaan kestävästi, myös vastaa siitä, että tilalla toimitaan ympäristökasvatusmallin mukaisesti.
Loma-aikojen toiminta
Koulujen loma-aikoina järjestetään nuorisotilatoiminnan lisäksi erilaisia retkiä ja leirejä.. Etenkin kesäloma-aikoina toimintaa on runsaasti, sekä kaupungin että järjestöjen tarjoamana. Kesätoimintojen tiedot kootaan vuosittain julkaistavaan Kesäesitteeseen, joka jaetaan kaikille espoolaisille alakoululaisille ja julkaistaan sähköisenä versiona nuorisopalveluiden sivuilla.
Kulttuurista nuorisotyötä
Nuorisopalvelut järjestää myös isompia ja pienempiä nuorten kulttuuritapahtumia ja -toimintoja, jotka suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä nuorten kanssa. Tapahtumatuottajakoulutusten kautta nuoret pääsevät suunnittelemaan ja toteuttamaan esim. bändi-illan nuorisotilalle tai yhteistyössä pääkaupunkiseudun kaupunkien kanssa järjestettäviä koko pääkaupunkiseudun nuorille suunnattuja tapahtumia, kuten tanssitapahtuma Dance Actionia tai teemaa vuosittain vaihtavaa Loiste-tapahtumaa.
Vuonna 2012 kulttuuritoimintoja teemoittaa !
Tietoa ja neuvontapalvelua
Ensisijaisesti 13–25-vuotiaille, sekä nuorten vanhemmille suunnattua palvelua, jolla vastataan nuorten oikeuteen saada laadukasta tietoa, neuvontaa ja ohjausta, tarjoaa Nuorten tieto- ja neuvontapiste yESBOx. Pisteessä on kattavasti tietoa nuorten elämään liittyvistä teemoista, kuten vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksista, opiskelusta, asumisesta, (kesä)töistä jne. Hyllyissä on selattavia oppaita, mukaan otettavia esitteitä ja nuorisonohjaajien antama neuvonta on maksutonta, luottamuksellista ja saatavilla ilman ajanvarausta. Pisteessä järjestetään myös teemallisia iltoja mm. opiskelusta ulkomailla ja oppilaitoksissa järjestetään yhteistyössä työpajoja mm. itsenäisestä asumisesta.
Kesäseteli nuorten kesätyöllistymisen tukena
Espoon kaupunki tukee nuorten kesätyöllistymistä maksamalla 300 euroa työnantajalle, joka palkkaa espoolaisen nuoren töihin kesäsetelillä 1.5. - 30.9. välisenä aikana. Nuoren on itse hankittava kesätyöpaikka ja työpäiviä on oltava vähintään 15. Vuonna 2012 kesäseteli on tarkoitettu kaikille vuosina 1994 - 1996 syntyneille espoolaisille nuorille.
Avustuksia, tukea ja tiloja
Kaupunki tukee espoolaisten nuorisoyhdistysten, -järjestöjen ja nuorten toimintaryhmien järjestämää nuorisotoimintaa nuorisolautakunnan avustuksin.
Lisäksi espoolaisten nuorisoyhdistysten ja - järjestöjen sekä nuorten toimintaryhmien toimintaa tuetaan Nuorten Osallisuuskeskus Välkyn palveluilla, kuten lainaamalla leiri-, retki- ja toimintavälineitä leirivälinelainaamosta ja Välkyn lainaamosta.
Nuorisopalveluiden kolme leirikeskusta ovat espoolaisten nuoriso- ja varhaisnuorisojärjestöjen, nuorisoyhdistysten sekä kuntalaisten että ulkokuntalaisten käytössä. Espoossa ja Nummi-Pusulassa sijaitsevat keskukset tarjoavat hyvät mahdollisuudet leiri- ja lomatoiminnan, kurssien, tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämiseen. Myös muita nuorisopalveluiden tiloja on mahdollisuus vuokrata.
Nuorisopalvelut tekee tiivistä yhteistyötä muiden lasten ja nuorten parissa toimivien tahojen, kuten koulujen, järjestöjen, pk-seudun kuntien nuorisotoimien sekä espoolaisten nuorten oman edunvalvojaelimen, nuorisovaltuuston kanssa.
Mahdollisuus toimia vapaaehtoisena
Nuorisotiloilla ja erilaisissa tapahtumissa on mahdollisuus toimia vapaaehtoisena yhdessä palkattujen nuorisonohjaajien kanssa. Nuorisotilalla vapaaehtoisena toimiminen voi olla osallistumista ohjaustyöhön yläkouluikäisille suunnatuissa nuorisoilloissa, harrastekerhoissa, retkillä ja lähialuepartioinnissa. Tehtävät tapahtumissa ovat moninaisia kunkin osaamisen ja kiinnostuksen mukaan. Vapaaehtoiset saavat tehtäviin koulutuksen ja perehdytyksen.
Tervetuloa mukaan!
Nuorisopalveluiden yhteystiedot
* Nuorten suomenkielisestä työpajatoiminnasta sekä etsivästä nuorisotyöstä vastaa Espoossa koulutuskuntayhtymä Omnia ja ruotsinkielisestä Ungdomsverkstaden SVEPS.