Kiintorastit

Kiintorastikartat:

Keskuspuisto 2016
Leppävaara 2016
Oittaa 2016
Vasikkasaari
Stora Herrö

Karttoja voi tulostaa liikunnan sivuilta veloituksetta PDF tiedostona. Keskuspuiston, Leppävaaran, Oittaan ja Stora Herrön kiintorastit on päivitetty keväällä 2015. Iso Vasikkasaari on päivitetty heinäkuussa 2014. Rastit sijaitsevat sekä helpoissa että vaativissa maastoissa. Kaikki rastit on kiinnitetty puuhun ja varustettu heijastimilla, joten niitä voidaan käyttää myös yösuunnistukseen. Sopivat rastit valitsemalla voi suunnitella itselleen omaan aikatauluun ja taitotasoon sopivan reitin. Vasikkasaareen ja Stora Herröseen pääsee kätevästi saaristoliikenteen yhteysaluksilla.

Leppävaaran urheilupuiston kuntoradan läheisyyteen on sijoitettu n. 20 kiintorastia. Suunnistusmaastona Leppävaaran kiintorastit on sopiva aloittelijalle. Kuivalla säällä parhaat jalkineet ovat lenkkitossut, mutta märällä kelillä voivat tossut kastua, vaikka maasto on pääosin hyväkulkuisia kallioita. Rastit sijaitsevat Leppävaaran hiihtolatujen läheisyydessä. Rasteja on monella eri alueella, joten maasto vaihtelee. Kartan mittakaava on 1:10 000. Leppävaaran kiintorasteista on olemassa myös mobiliisuunnistusrata.

Keskuspuiston kiintorastisto on helpohko, mutta vaativampiakin rastipisteitä on. Parhaat jalkineet kuivalla säällä ovat lenkkitossut. Alueella on n. 20 rastia. Sijainti on keskeinen ja suunnistamaan on helppo lähteä joko Olarista, Puolarmaarista tai Sunasta. Alueella on paljon soita ja ojia, jotka ovat hyvin märkiä sateisella säällä. Kartan mittakaava on 1:10 000.

Oittaan kiintorastistossa on n. 20 rastia. Maasto sijaitsee Oittaan ulkoilukeskuksen ja Kehä III:n välissä. Maastossa on hiihtolatuja ja suuri voimalinja, jotka helpottavat suunnistusta. Niistä huolimatta suunnistus voi olla myös vaikeaa vaativien rastipisteiden vuoksi. Kartan mittakaava on 1:10 000.

Ison Vasikkasaaren kiintorastistossa on 6 rastia. Maasto on hieno yhdistelmä saaristomaisemaa ja metsää. Kartta on 1:5000 mittakaavainen.

Stora Herrön kiintorastistossa on 6 rastia. Maasto on hieno yhdistelmä saaristomaisemaa ja metsää. Kartta on 1:4000 mittakaavainen.

Oittaan ja Leppävaaran kiintorasteista on olemassa myös mobiliisuunnistusrata.
mobo.suunnistus.fi

Leppävaara MOBO
Oittaa MOBO 
Kalajärvi MOBO

MOBO tuo kiintorastit mobiiliaikaan

Suunnistusliitto tuo Suomeen älypuhelimille kehitetyn MOBO-sovelluksen. MOBOlla voi toukokuun puolivälistä lähtien suunnistaa sille erityisesti suunnitelluilla radoilla. MOBOn myötä kiintorastit siirtyvät nykyaikaan.

MOBO-sovellus on alkujaan virolaisen Tarmo Klaarin kehittämä ilmainen sovellus, joka toimii sekä Windows, Android ja iPhone-puhelimissa. Sen avulla on helppo tutustua suunnistukseen ja testata omia taitojaan. Rastit ovat kiinteästi paikallaan, joten valmiilla MOBO-radalla voi suunnistaa milloin vaan omatoimisesti tai porukalla.

- Tavoitteena on madaltaa sisääntulokynnystä suunnistukseen ja saada uusia ihmisiä mukaan. Tämä sopii lapsille, nuorille ja perheille yhteiseen ulkoiluun. MOBO on mainio tapa päivittää perinteiset kiintorastit nykyaikaan ja saada lajin pariin uusia liikkujia, arvioi Suunnistusliiton harrastepäällikkö Heikki Liimatainen.

Ensimmäiset MOBO-radat Suomessa ovat työn alla noin kymmenen valitun pilottiseuran kanssa. Lähiviikkoina ratoja aukeaa muun muassa Helsingissä, Riihimäellä, Hyvinkäällä, Tampereella, Porissa, Imatralla ja Kouvolassa. Vuoden 2015 aikana Suunnistusliitto tavoittelee noin sataa MOBO-rataa eri puolille Suomea.

- Toivomme seurojen suunnittelevan MOBO-radat kaupunkien ulkoilualueille ja lähimaastoihin, joissa on paljon liikkujia ja joihin on helppo tulla, Liimatainen kertoo.

MOBO-sovelluksessa kartta ja rata ladataan älypuhelimeen, joka toimii samalla karttana, kompassina ja leimasimena. MOBO-rasteilla on kiinteät, säänkestävät laatat, joilla leimataan lukemalla puhelimella QR-koodi tai NFC-tarra. MOBO-ratoja on Viron ja Suomen lisäksi myös muutamissa muissa maissa.


Lisätietoja: Suomen Suunnistusliitto harrastepäällikkö Heikki Liimatainen, 040 867 1217 ja mobo.suunnistus.fi.