Esittely ja yhteystiedot

Espoon kulttuurikeskus sijaitsee Tapiolan keskustassa ja naapurissamme
Tapiolan keskusaltaan äärellä sijaitsevat Tapiolan Keskustorni,
Sokos Hotel Tapiola Garden ja Tapiolan uimahalli.

Ilmakuva kulttuurikeskus




















AJO-OHJEET
* Länsiväylältä Tapiolan liittymästä: Tapiolantie--Itätuulentie- Pohjantie-Kauppamiehentie tai
Kaupinkalliontie
* Kehä I:ltä esim: Kalevalantie-Pohjantie-Kaupinkalliontie
* Turunväylältä esim. Mankkaan liittymästä: Mankkaantie-Vanhamankkaantie-Koivuviidantie-
Kalevalantie-Pohjantie-Kaupinkalliontie

Merituulentie on suljettu henkilöautoliikenteeltä Tapiolan keskustassa Länsimetron työmaa- 
töiden takia. Liikenne ohjataan Westendinkadun ja läpiajettavaksi avatun Itätuulentien kautta.  


BUSSIYHTEYDET 2013
(sivun alareunan liitteissä bussien reittikartat)
Bussiliikenne siirtyi pois Merituulentieltä tammikuussa 2013 ja bussit kulkevat jatkossa
Merituulentien sijasta pääasiassa Revontulentien ja Westendin kautta. Bussiterminaali
siirretään väliaikaisesti Tapionaukiolle. Kaikki Merituulentien Sampokujan pysäkkien kautta
ajavat linjat siirtyvät poikkeusreiteille.
Poikkeusreitit ovat käytössä vuoden 2015 loppupuolelle saakka.

Muutoksia tulee Espoon linjoille 2, 4, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 18 ja 19,
seutulinjoille 105, 106, 107, 109, 110, 194, 195, 501, 505, 510, 514 ja 550 sekä
Tapiolan palvelulinjoille P10–14.
• Poikkeusreitit kulkevat joko Etelätuulentietä, Revontulentietä, Tapiolantietä tai Westendinkatua
  pitkin. Tapiolan keskustaan toteutetaan viitoitettu kävely-yhteys Tapionaukion bussiterminaaliin,
  Etelätuulen tien ja Tapiolantien pysäkeille.
• Palvelulinjat ajavat muutoksen jälkeen Itätuulentietä, läheltä Tapiolan palvelukeskusta.

BUSSIYHTEYDET ESPOOSSA  (Lisätietoja HSL=Helsingin seudun liikenne)
Bussit 2, 4, 4T, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 18, 19, 105, 106, 107, 109, 110T, 194, 195,
501, 505, 510, 514, 550
• Linjan 18 ruuhka-ajan Z-vuorot lakkautetaan 28.1.13
• Linjan 510 päätepysäkki siirtyy Westendinasemalta Tapionaukion bussiterminaaliin.
  Martinlaakson suuntaan ajaessaan bussi poikkeaa myös Westendinasemalla.

BUSSIYHTEYDET HELSINGISTÄ  (Lisätietoja HSL=Helsingin seudun liikenne)
Kampista bussit 105, 106, 107, 109, 110T
Rautatieasema-Munkkiniemi- Revontulentie: bussit 194 ja 195
Verkkosaari-Pasila-Munkkiniemi-Revontulentie: bussi 505
Lauttasaari-Hanasaari-Pohjantie: bussi 110T
Lauttasaari-Hanasaari-Tapiolantie: bussi 501
Lentoasema-Kehä I-Pohjantie: bussi 514
Itäkeskus-Kehä I-Otaniemi-Tapiolantie: bussi 550
• Bussin 501 päätepysäkki siirtyy Oravannahkatorilta Tapionaukiolle. Muutoksen jälkeen Oravannahkatoria  
  lähimmät bussipysäkit ovat Merituulentiellä Tykkitien liittymässä pysäkit ”Hakarinne”.
• Linja 550 siirtyy ajamaan Tapiolantien kautta. Linjalle tulee kolme uutta pysäkkiparia ”Tapiolansilta”,
  ”Revontulentie” ja ”Kontiontie” Tapiolantiellä.

BUSSIYHTEYDET VANTAALTA  (Lisätietoja HSL=Helsingin seudun liikenne)
Martinlaakson asema- Myyrmäki-Lintuvaara-Kehä I-Otaniemi-Keilaniemi-Tapiolantie: bussi 510
Helsinki-Vantaan lentoasema-Merituulentie: bussi 512
• Linjan 510 päätepysäkki siirtyy Westendinasemalta Tapionaukion bussiterminaaliin.
  Martinlaakson suuntaan ajaessaan bussi poikkeaa myös Westendinasemalla.


PYSÄKÖINTI
* Kaupinkallion pysäköintitalossa (Kaupinkalliontie 7) joka päivä klo 6-24,
   puh. 09 455 5531, Kaupinkallion Paikoitustalo Oy
* Kulttuuriaukiolla 1-2 h maksuton, pysäköintikiekolla
* Heikintorilla ja muissa Tapiolan pysäköintitaloissa (maksullisia)


Etäisyys Helsingin keskustaan n. 8 km, Helsinki-Vantaan lentoasemalle n. 25 km
ja Espoon keskukseen 10 km.

Julkaistu 16.1.2012 klo 17.34 , päivitetty 10.4.2013 klo 13.10