Kaupunginhallituksen päätöksiä 13.11.2017

13.11.2017 klo 16.19

Kaupunginhallitus hyväksyi Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2017-2019 päivityksen. Tiedot on tarkistettu ja päivitetty vastaamaan toteutunutta ja suunniteltua.

Kaupunginhallitus päätti vastauksena valtuustoaloitteeseen, että Westendiin rakennetaan kuntoportaat. Kaupunkitekniikan keskus on käynnistänyt portaiden toteuttamismahdollisuuksien selvittämisen Westendin linnake -nimiseen puistoon yhteistyössä liikunta- ja nuorisopalveluiden kanssa. Hanke on käynnistynyt jo tänä syksynä. Juoksuun soveltuvat portaat toteutetaan niin, että ne ovat käytettävissä viimeistään keväällä 2018.

Kaupunginhallitus päätti lausunnosta Uusimaa-ohjelma 2.0:n luonnoksesta ja ympäristöselostuksesta.

Viherlaakson asemakaavaan ja Koronalan asemakaavaan Olarissa päätettiin muutokset. Koronalassa toimisto-, liike-, pienteollisuuskorttelialue sekä virkistysaluetta muuttuvat keskustamaisiksi asuntokortteleiksi katutason liike- ja toimistotiloineen Matinkylän keskusta-alueen, Länsimetron ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien vaikutuspiirissä.

Kaupunginhallituksen esityslista/ennakkopöytäkirja