Harri Paananen Espoon elinkeinopäälliköksi

5.1.2016 klo 13.14

Harri Paananen on nimitetty Espoon kaupungin elinkeinopäälliköksi 4.1.2016 alkaen. Paananen on koulutukseltaan tekniikan tohtori, ja hän on aiemmin työskennellyt Aalto-yliopistossa väitöskirjansa ja muiden tutkimusprojektien sekä hankkeiden parissa. Väitöskirjassaan Harri tarkasteli poikkiorganisatorisen yhteistyön keskiössä olevia jännitteitä, joilla on oikein hyödynnettynä suuri innovaatiopotentiaali.

Elinkeinopäällikön keskeinen tehtävä on edistää sekä kansainvälisten että kotimaisten yritysten sijoittumista länsimetron kasvu- ja kehityskäytävään. Olennainen osa tehtävää on myös jo Espoossa toimivien yritysten toimintaedellytysten kehittäminen.

Elinkeinopäällikkö työskentelee kaupunginjohtajan esikunnassa toimivassa kaupunkikehitysyksikössä, jota johtaa elinkeinojohtaja Tuula Antola. Yksikkö vastaa yrittäjyys-, työllisyys- ja maahanmuuttoasioiden valmistelusta, metropolipolitiikasta sekä kaupunkimarkkinoinnista ja kansainvälisistä asioista.

”Odotan, että pääsen tapaamaan joukon mielenkiintoisia ihmisiä ja tutustumaan kiinnostaviin organisaatioihin. Tiedossa on täsmällistä työntekoa Espoon ja pääkaupunkiseudun – oikeastaan koko Suomen – elinkeinotoiminnan hyväksi. Vihdoin pääsen soveltamaan saatuja oppeja merkitykselliseen työhön ja saan oppia vielä huimasti uusia asioita.”

Elinkeinopäällikkö Harri Paananen

Yksikön henkilöstö:
Elinkeinojohtaja Tuula Antola
Työllisyysasioiden päällikkö Said Aden
Markkinointikoordinaattori Mari Ala-Mikkula
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Marjut Gerkman
Maahanmuuttoasioiden päällikkö Teemu Haapalehto
Kaupunginsihteeri Mari Immonen
Tiedottaja Hannele Meller
Elinkeinopäällikkö Harri Paananen
Kansainvälisten asioiden päällikkö Fanglan Tao

Lisätietoja:
Elinkeinojohtaja Tuula Antola, p. 043 824 6393