Espoon monipuolisella kulttuuritarjonnalla kiinnostunut yleisö

12.1.2016 klo 15.43

Espoon kulttuurikeskus, Sellosali, Näyttelykeskus WeeGee, Pikku-Aurora, Karatalo ja Kannusali sekä niiden kulttuuritapahtumat kiinnostivat viime vuonna kaikkiaan noin 638 000 kävijää.

Ohjelmassa oli aikaisempaa enemmän maksuttomia kulttuuritapahtumia erityisesti lapsille ja nuorille sekä ikäihmisille. Leppävaaran Sellosalissa esitettiin muun muassa päiväelokuvia ja pistettiin pystyyn päivätansseja. Karakallion Karatalossa maksuttomia tapahtumia, tansseja ja avoimia seniorikahvitilaisuuksia, järjestettiin kaikkiaan sata. Myös Espoon keskuksen Kannusali tarjosi maksuttomasti nuorten elokuvia arki-iltaisin. Kulttuurikeskus Tapiolassa on tarjonnut säännöllisten senioritanssien lisäksi yhteislaulutilaisuuksia kesäisin ulkoamfillaan.

Lasten museofestarit järjestetään jälleen 19.-20.3.2016. Näyttelykeskus WeeGee muuttuu viikonlopuksi Nurinkurin-valtakunnaksi.

Näyttelykeskus WeeGeellä Tapiolassa museokäyntejä kertyi vuoden aikana yli 306 000. Aiemmat keskiviikkoisin järjestetyt ilmaisillat ovat nyt perjantaisin, jolloin WeeGeen kaikkiin museoihin ja näyttelyihin on vapaa pääsy klo 17 - 19. Näyttelykeskus WeeGee juhlii vuonna 2016 kymmenvuotista taivaltaan.

Espoon kulttuurikeskuksessa kävi vuoden aikana lähes 145 000 ja Sellosalissa yli 53 000 henkilöä. Karatalossa, Pikku-Aurorassa Järvenperässä ja Kannusalissa ja niiden järjestämissä tapahtumissa vieraili yli 88 000 kävijää.

Suurtapahtumista eniten kävijöitä oli elokuussa vietetyssä Espoo-päivässä, noin 40 000. Kaupungin järjestämistä yksittäisistä tapahtumista suurimmassa eli itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa yleisöä oli 5 000 henkilöä.

Uutena tapahtumana toteutettiin Kannusillan väestönsuojassa nelipäiväinen Urbanproject-kokonaisuus, joka koostui mm. elokuvista, skeittailuista, sarjakuva- ja ruokapajoista. Urbanproject mini suunnattiin lapsiperheille ja varsinainen Urbanproject nuorille, erityisenä painopisteenä olivat turvapaikkakeskusten asiakkaat ja vähävaraiset perheet.

LISÄTIETOJA:
tapahtuma- ja kulttuuripalvelupäällikkö Lea Rintala, 046 8771952, lea.rintala@espoo.fi