Toiminta-avustukset

Espoon kaupunki myöntää avustuksia kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- sekä sosiaali- ja terveystoimen kautta. 

Kulttuuritoimen avustukset

Kulttuurilautakunnan avustuksilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä kulttuuri- ja taidepalvelujen tarjonnalle, kotiseutu- ja sivistystyölle sekä taiteen harjoittamiselle ja harrastamiselle. Avustettavan toiminnan tulee kohdistua espoolaisiin joko toiminnan aikaansaajina tai vastaanottajina.

Lisätietoja kulttuuritoimen avustuksista

Liikuntatoimen avustukset

Liikuntalautakunnan avustukset on tarkoitettu espoolaisille rekisteröidyille liikuntaseuroille, jotka kuuluvat jäsenenä valtakunnalliseen liikuntajärjestöön tai yhdistyksille, joiden toiminta on pääasiassa liikuntatoimintaa.

Lisätietoja liikuntalautakunnan avustuksista

Nuorisotoimen avustukset

Nuorisolautakunta myöntää avustuksia harkintansa mukaan espoolaisten nuorisoyhdistysten, nuorisojärjestöjen tai nuorten toimintaryhmien nuorisotoimintaan. Avustukset on tarkoitettu alle 29- vuotiaiden nuorten oman ajan käyttöön kohdistuvaan aktiivisen kansalaisuuden tukemiseen, nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen, nuorten itsenäistymisen tukemiseen, sekä päihteettömyyden edistämiseen.

Lisätietoja nuorisotoimen avustuksista

Sosiaali- ja terveystoimen avustukset

Sosiaali- ja terveyslautakunta myöntää harkinnanvaraisia yleisavustuksia veteraani-, eläkeläis-,
sairaus- ja vammaisjärjestöille ja muille järjestöille, joiden toiminta täydentää tai korvaa sosiaali- tai terveyspalveluja tai edistää yhteisöllisyyttä.

Lisätietoja sosiaali- ja terveystoimen avustuksista

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen avustukset

Suomenkielinen varhaiskasvatus myöntää harkinnanvaraisia avustuksia vuosittain.

Julkaistu 20.1.2012 klo 15.45 , päivitetty 23.1.2012 klo 16.29