Suurpellon luonto muutoksen kynnyksellä

Tämä tutkimusraportti käsittää yhteenvedon alueen luonnonoloja käsitelleestä viisiosaisesta tutkimushankkeesta, jossa selvitettiin alueen rannansiirtymisen ja kasvillisuuden kehitysvaiheita, pienilmastoa, pienvesien virtaamia ja vedenlaatua sekä liikenteen aiheuttamaa ympäristökuormitusta. Kustakin osahankkeesta on julkaistu erilliset tutkimusraportit, joten tämä yhteenveto käsittää vain niiden keskeiset tulokset. Jatkossa tutkitaan miten kaupunkirakentaminen muuttaa pienvesien virtaamia ja veden laatua sekä millainen kaupunki-ilmasto alueelle kehittyy.

Espoon kaupungin ja Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen välillä solmittiin vuoden 2004 lopussa laaja yhteistyösopimus, jonka yhtenä tavoitteena oli selvittää miten Suurpellon alueella käynnistyvä kaupunkirakentaminen vaikuttaa alueen luonnonoloihin. Tutkimushankkeessa selvitettiin aluksi millaiset ovat Suurpellon alueen luonnonolot ennen rakentamisvaihetta ja millaisten kehitysvaiheiden kautta nykytilanteeseen on tultu. Perusselvityksen jälkeen kaupunkirakentamisen ympäristövaikutuksia seurataan ja lopuksi verrataan valmiiksi rakennetun kaupunkialueen luonnonoloja lähtötilanteessa vallinneisiin oloihin. Luonnonoloja koskevasta tutkimushankkeesta on valmistunut vuosien 2006 - 2009 aikana viisi opinnäytetyötä. Tämä tutkimusraportti pohjautuu kyseisten opinnäytetöiden keskeisiin tuloksiin, joita on täydennetty tähänastisen seurannan tuloksilla. Tutkimuksen kohdealueena on Suurpellon suunnittelualueen ja Lukupuron valuma-alueen muodostama kokonaisuus.

Suurpellon rannansiirtymishistoria on noin 10 000 vuotta pitkä. Vedenpinta pysytteli noin 30 metrin korkeudessa 9000 - 7000 vuotta sitten, minkä jälkeen se on laskenut tasaisesti hidastuvalla nopeudella. Suurpellon alava laakso kuroutui Itämerestä järveksi noin 1100 vuotta sitten, ja sen pohjalla on jopa yli 25 metriä savisedimenttejä.

Merestä kohoavien saarten metsäkasvillisuutta luonnehtivat aluksi lehtimetsät jaloine lehtipuineen. Ilmaston viiletessä havupuiden osuus alkoi korostua ja kuusi yleistyi alueella 4200 vuotta sitten. Ihmisen vaikutus kasvillisuuteen näkyy viimeisen 2000 vuoden aikana, ja kaskiviljely vakiintui alueelle noin 300 vuotta ajanlaskumme alun jälkeen.

Suurpellon alue on keskimäärin hiukan ympäristöään viileämpi, ja erityisesti peltoalueen alavimpiin osiin kehittyy helposti kylmän ilman järvi, jossa lämpötila on jopa yli 10 °C alhaisempi kuin viereisillä lakialueilla. Alhaisten yölämpötilojen vuoksi laakson pohjalla kasvukausi voi olla yli kolme viikkoa lyhempi kuin ympäristössä.

Aluetta halkovan Lukupuron virtaamavaihtelua pienentää Suurpellon muinaisen järvialtaan tasainen topografia, eikä puro ole luonnostaan tulvaherkkä. Puron vedenlaatua heikentää syksyisin ja kuivina kausina sulfidisavista peräisin oleva happamuus, joka voi laskea sivupurojen pH:n jopa alle neljään. Happamina jaksoina puroveden raskasmetallien pitoisuudet kasvavat, ja jo alkanut rakentaminen nostaa kiintoainepitoisuuksia.

Turun moottoritien ja Kehä II:n liikenne kuormittaa selvästi noin 75 metriä leveää tienvarsivyöhykettä, mutta raskain kuormitus jää aivan teiden tuntumaan, jossa monien aineiden pitoisuudet ovat kymmenkertaisia tausta-alueisiin verrattuna. Jäkäläautio ulottuu noin 30 metrin etäisyydelle pääteistä, ja Suurpellon ilmanpuhtausindeksit ovat pääosin alle 0,5 eli samaa tasoa kuin Helsingin keskustassa.

Lisätietoja: Helsingin yliopisto, Maantieteen laitos
Professori Matti Tikkanen, puh. (09) 191 50767, matti.tikkanen(at)helsinki.fi
Yliopistonlehtori Olli Ruth, puh. (09) 191 50765, olli.ruth(at)helsinki.fi

Julkaistu 30.12.2011 klo 12.48 , päivitetty 27.3.2013 klo 15.28