Kansainvälisen toiminnan raportti 2016 julkaistu

12.6.2017 klo 8.56

Kansainvälisen toiminnan seurantaraportissa 2016 kerrotaan, mitä kaupunki teki viime vuonna saavuttaakseen kansainvälisyyteen liittyviä strategisia tavoitteitaan. Päämääränä on vahvistaa kaupungin kansainvälistä houkuttelevuutta ja kiinnostavuutta.

Vuonna 2016 Espoon kaupungin kansainvälinen toiminta oli erittäin aktiivista.
Kohokohtia:
  • Espoon kaupunki nimitettiin Euroopan Unionin kestävimmäksi kaupungiksi hollantilaisen Tilburgin yliopiston tekemässä tutkimuksessa.
  • Espoon kaupungin ja Aalto-yliopiston yhdessä kehittämä Koulu palveluna -konsepti sekä kotihoidon Ropsu-robotti palkittiin omien sarjojensa voittajina Laatukeskuksen kansainvälisessä Quality Innovation Award -kilpailussa.

Ulkomaalaisten delegaatioiden vierailut lisääntyivät. Espoon kaupunki sai kunnian isännöidä arvovaltaisia vierailuja, kun kaupunkiin saapui vieraiksi Luxemburgin suurherttuapariskunta, EU:n liikennekomissaari ja Shanghain varakaupunginjohtaja.

2016 Kansainvälisen toiminnan seurantaraportti (pdf, 5344 Kt)