Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto vahvistaa vuoden 2013 tuloveroprosentiksi 17,75, mikä on sama kuin tänä vuonna. Myös kiinteistöveroprosentit esitetään pidettäväksi ennallaan.
Kaupunginhallitus hyväksyi edelleen valtuuston päätettäväksi vuoden 2012 seurantaraportin ja siitä aiheutuvat toimenpiteet muilta osin, mutta haluaa täsmennystä sosiaali- ja terveystoimen vastauksiin vuoden 2011 arviointikertomuksessa esitettyihin huomioihin.
Kaupunginhallitus hyväksyi valtuuston päätettäväksi vuoden 2013 talousarvion sekä vuosien 2013 - 2015 taloussuunnitelman kehyksen. Kaupunginhallitus päätti lisäksi, että Espoolle valmistellaan talouden varautumissuunnitelma seuraavaksi 10 vuodeksi.
Kaupunginhallitus hyväksyi pöydällä olleen Espoon hulevesiohjelman ohjeellisena noudatettavaksi määrärahojen ja resurssien puitteissa.
Muut asiat hyväksyttiin esitetyssä muodossa.
Kaupunginhallitus sai myös selvitykset Espoon koulukyytitilanteesta sekä Länsimetron pääurakoitsijoiden alihankkijoiden tilanteesta.
Kaupunginhallituksen esityslista/ennakkopöytäkirja