Espoolaiset nuoret äänestivät itselleen nuorisovaltuuston

20.12.2017 klo 15.05

Kaupunginhallitus on vahvistanut 18.12. kokouksessaan Espoon nuorisovaltuuston vaalituloksen. Vaalipäivänä 14.11. äänestämässä kävi 36,5% äänioikeutetuista 13-18-vuotiaista espoolaisista nuorista. Vaaleilla valittiin 40-paikkainen nuorisovaltuusto, joka muodostuu 13-18-vuotiaista espoolaisista nuorista. Kausi on kaksivuotinen ja valittiin nyt vuosille 2018-2019. Nuorisovaltuuston tehtävänä on edustaa espoolaisia nuoria päätöksentekoelimissä ja toteuttaa sille kuntalaissa annettua tehtävää.

Nuorisovaltuustoon pyrkiviä ehdokkaita on voinut äänestää äänestyspäivänä omassa koulussa tai kirjastoissa. Kauniaisten kouluissa järjestettiin äänestys espoolaisille opiskelijoille. Valtaosa äänestäneistä äänesti omassa koulussaan. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kirjastojen toimiessa koulujen ulkopuolisina äänestyspaikkoina, tavoittivat ne nuoria hyvin.

Nyt valituista ehdokkaista yhdeksän on kaudelta 2015-2017 jatkavia, joten nuorisovaltuusto vahvistuu 31 uudella jäsenellä. Kaikki ehdolla olleet nykyiset nuorisovaltuutetut pääsivät uudelle nuorisovaltuustokaudelle. Ehdokkaita oli kaikkiaan 50. Kymmenen nyt nuorisovaltuuston ulkopuolelle jääneen ehdokkaan kanssa aloitetaan nuorisovaltuuston alueryhmämallin kehittäminen. Alueryhmät ovat nuorisovaltuuston rakenne, jossa vaikuttamista keskitetään suoraan Espoon suuralueille. 

Vuonna 2017 Espoon nuorisovaltuusto on 20-vuotias, ja yksi vanhimmista ja suurimmista nuorisovaltuustoista Suomessa. Pitkää historiaa kunnioittaen nuorisovaltuustotyötä aiotaan kehittää tulevina vuosina, jotta se tavoittaisi jatkossa vielä enemmän nuoria ja pystyisi toteuttamaan paremmin perustehtäväänsä, eli edustamaan espoolaisia nuoria.

ESPOON NUORISOVALTUUSTO 2018-2019

Saram Zoraiz
Vanhanen Joel
Saarinen Meija
Yash Nagal
Papathemelis Jonas
Hursti Toivo
Räty Paavo
Salmela Niklas
Sabbane Taha
Gerlander Vivian

Kukkonen Teppo
Toivanen Alli
Korhonen Eemeli
Pokkinen Julia
Al-khafaji Sami
Castrén Panu
Rantapää Niklas
Heib Salma
Hietanen Lauri
Baarman Nea-Bettina

Myöhänen Nelli
Porkkala Viivi
Laukkanen Matias
Lu Yitong
Piipponen Joshua
Peltonen Niilo
Lehti Leo
Laine Alexander
Sumanovski Meri
Smith Oscar

Laakso Agda
Friman Aura
Hallikas Hilla
Aarnio Alma
Oksanen Pihka
Kalliola Ella
Helin Iida
Palosaari Saara
Kurppa Oona
Munne Helena