Suomen viimeisimmässä hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi tehdä suomalaisista maailman ympäristötietoisin kansa. Espoon kaupunki vastaa omalta osaltaan tähän haasteeseen.
Ympäristötietoinen kansa muodostuu ympäristötietoisista ihmisistä, jotka tiedostavat oman käyttäytymisensä vaikutukset ympäristöön ja toimivat valinnoissaan vastuullisesti eli kestävän kehityksen mukaisesti.
Ympäristökasvatus on avain asemassa ympäristötietoisuuden edistämiseksi
Ympäristökasvatus on kaikenikäisille tarkoitettua kasvatuksellista toimintaa. Päämääränä on, että yksilöiden ja yhteisöjen arvot, tiedot, taidot ja toimintatavat muuttuvat kestävän kehityksen mukaisiksi. Kokemukset, elämykset ja oma toiminta ovat ympäristökasvatuksessa tiedon ohella tärkeitä. Ne vahvistavat suhdetta luontoon ja motivoivat tekemään omassa elämässä ympäristövastuullisia valintoja.
Ympäristökasvatus ja kestävän kehityksen kasvatus ovat suomenkielisinä rinnakkaiset käsitteet, joiden tavoitteet ovat samanlaiset mutta joiden painotuksissa voi esiintyä eroja.
Kestävän kehityksen kasvatus Espoossa
Espoossa hyväksyttiin syksyllä 2011 Kestävän kehityksen kasvatus Espoossa - Keke-selonteko. Selonteossa esitellään toimintamalli, miten kestävän kehityksen kasvatuksen työ Espoossa etenee kaupungin eri toimijoiden yhteistyönä. Selonteko päivitetään vuosittain.
Toimintamalli on tarkoitettu varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja tukipalveluiden johdolle, yksiköiden esimiehille ja asiantuntijoille heidän työnsä tueksi. Malli täydentyy ja muuttuu yhteistyön edetessä. Tuoreimman selonteon löydät pdf-muodossa sivun alalaidasta.
Espoo ensimmäisenä Suomesta mukaan YK:n kestävän kehityksen verkostoon
RCE Espoo hyväksyttiin ensimmäisenä suomalaisena toimijana YK:n maailmanlaajuisen, kestävää kehitystä edistävän verkoston jäseneksi vuoden 2011 alusta lukien. YK:n verkosto koostuu paikallisista RCE (Regional Centre of Expertise) -verkostoista, joiden tavoitteena on toteuttaa YK:n kestävän kehityksen koulutuksen vuosikymmenen (2005 – 2014) tavoitteita ja muuntaa ne paikallisiin ja alueellisiin olosuhteisiin sopiviksi.