Energiavalinta on ilmastoteko

Kaupunki edistää uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa sekä kaupungin omassa rakennus- ja suunnittelutoiminnassa että espoolaisten arjessa. Uusiutuvan energian kuntakatselmuksessa selvitettiin uusiutuvan energian tuotantomahdollisuuksia Espoossa, ja katselmus osoitti ettei uusiutuvan energiantuotannon osalta ole yhtä oikeaa polkua.

Kaukolämmöntuotanto Espoossa on nopeasti muuttumassa entistä vähäpäästöisemmäksi. Suomenojan jäteveden lämmön talteenotto, Kivenlahden pellettivoimalaitoksen käynnistyminen vuonna 2016 ja mahdollinen Otaniemen geotermisen voimalaitoksen käyttöönotto vuonna 2017 lisäävät päästöttömien ja uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämistä lähivuosina noin yhden prosentin tasosta mahdollisesti jopa 40–45 prosenttiin. Energiayhteistyöllä kaupunki etsii ratkaisuja, jotka lisäävät päästöttömän energian tuotantoa sekä edistävät uuden ympäristöteknologian hyödyntämistä.

Vertaile lämmityskustannuksia Energiatietopalvelun avulla

Espoon kaupungin kehittämän Energiatietopalvelun avulla voi selvittää, kuinka paljon kotitalous voisi säästää ottamalla käyttöön aurinkoenergiaa tai maalämpöä. Energiapalvelu vertaa kiinteistön nykyistä lämmitystapaa maa- ja aurinkolämmön elinkaarikustannuksiin sekä selvittää mahdollisuudet aurinkosähkön tuotantoon.

Ympäristöystävällistä energiaa saa monesta eri lähteestä

Aurinkoenergiaa on helppo hyödyntää sekä sähkön että lämmön lähteenä. Aurinkopaneeleilla säteilyn määrästä voidaan muuttaa noin 15 prosenttia sähköksi ja aurinkokeräimillä noin 25-35 prosenttia lämmöksi. Aurinkopaneelit keräävät energiaa myös vinoilla katoilla sekä kaikille ilmansuunnille sijoitettuina. Aurinkolämmitysjärjestelmät sopivat erityisen hyvin lämpöpumppujärjestelmiin tai lämmitysjärjestelmiin, joissa on vesivaraaja. Aurinkolämmitysjärjestelmän voi kuitenkin yhdistää kaikkiin päälämmitysmuotoihin. Aurinkosähköjärjestelmä taas sopii hyvin mökille, veneeseen, saaristoon tai muihin sellaisiin kohteisiin, joihin sähköverkkoa ei ole saatavilla.

Ilmastoinfo järjestää joka kevät Aurinkosähköä kotiin -kampanjan. Kampanjan aikana järjestetään eri puolilla pääkaupunkiseutua aurinkosähköiltoja, joissa energia-asiantuntijat vastaavat aurinkosähköön liittyviin kysymyksiin. Kampanjasivulla on myös paljon hyödyllistä tietoa aurinkosähköstä, sen sopivuudesta sekä lista pääkaupunkiseudun järjestelmätoimittajista.

Ilma- ja maalämpöpumput ovat suosittuja pientalojen lämmitystapoja. Lämpöpumput ottavat lämpöenergiaa ulkoilmasta, ilmanvaihtoputkiston poistoilmasta, vedestä, maasta tai kalliosta. Lämpöpumput sopivat lämmitysmuotona hyvin erilaisiin kohteisiin, jopa yli 100 vuotta vanhaan jugendhuvilaan. Villa Elfvikin luontotalo on kesästä 2014 asti lämmennyt maalämmön avulla. Luontotalon maalämpöön pääsee tutustumaan säännöllisesti järjestettävillä opastuksilla tai sopimalla oman tutustumiskäynnin.

Myös kerrostalossa asuva voi suosia ympäristöystävällistä energiaa valitsemalla
EKOenergia-merkittyä sähköä omalta energiayhtiöltään. Kotitalouksille ekologinen sähkö voi jopa olla sekäsähköä edullisempaa. Espoon Asunnot näyttävät esimerkkiä siitä, että uusiutuvan energian hyödyntäminen onnistuu myös kerrostalon katolla.

Alla oleva energiakartta kertoo Espoossa toteutetuista energiatehokkaista ja uusiutuvaa energiaa hyödyntävistä ratkaisuista. Tutustu lähiympäristösi esimerkkeihin ja harkitse omia mahdollisuuksiasi siirtyä uusiutuvan energian käyttäjäksi.

Kaupunki pilotoi uusiutuvan energian käyttöä kouluissa ja päiväkodeissa

Uusiutuvan energian käyttöä ja energiatehokkuutta edistetään kaupungin toimesta kaupunkisuunnittelussa ja julkisessa rakentamisessa. Pilottikohteina ovat tähän mennessä toimineet useasti koulut ja päiväkodit, joissa on kokeiltu muun muassa aurinko- ja geolämpöenergian hyödyntämistä, normaalia tehokkaampaa lämpöenergian talteenottoa sekä lämmöneristystä.

Rakennusten energiakorteista selviää, mitä energiaratkaisuja kussakin kohteessa on käytetty, millaisia oppeja ja oivalluksia toteutuksen myötä on syntynyt sekä millaisia ympäristö- ja energiatavoitteita pilottikohteella on ollut.

Aurinkopaneelit tuottavat sähköä kaupungin varikon katolla

Kaupungin varikon katolla on kesäkuusta 2010 lähtien tuotettu sähköä aurinkopaneeleilla. Keskimäärin paneelit tuottavat energiaa 3 253 kWh sähköä kuukaudessa, ja heinäkuun aurinkoisina viikonloppuina on sähköä syötetty myös Fortumin verkkoon. Varikon pihalla, osoitteessa Orionintie 24, on myös kaikkien sähköautoilijoiden käytössä oleva sähköautojen pikalatauspiste, joka toimii tekstiviestillä.

Reaaliaikaista tietoa aurinkosähköjärjestelmän energiantuotannosta voi seurata klikkaamalla alla olevaa kuvaa.