Tapiolan ympyrä, Tapiolantie ja Leimuniitty

Urakka on valmistunut aikataulun mukaisesti. Hankkeessa rakennettiin suuri liikenneympyrä Tapiolantien ja Merituulentien liittymään, jota pääsee betonisten ramppien kautta ajamaan alas maanalaiseen Tapiolan keskuspysäköinnin luolaan.Leimuniitty kunnostettiin uusilla istutuksilla ja nurmikolla. Paikalle rakennettiin sadevesien johtamista varten tulvapumppaamo, tulvapenger, vesikanava, silta ja Otsolahdenoja. Taiteilija Pertti Kukkosen suunnittelema kiipeilyseinä on yhtä aikaa taideteos ja liikuntaväline. Puistoon rakennettiin myös muita kuntoilulaitteita niin lasten kuin vanhempienkin tarpeisiin.

Uusi liikenneympyrä muistuttaa Tapiolassa 60-luvulla ollutta liikenneympyrää, ja sen keskeltä pääsee ajamaan maanalaiseen keskuspysäköintiin. Leimuniityn kunnostus taas palauttaa niityn alkuperäisen kukkaloiston ja parantaa alueen kuivatusta. Työt liittyvät laajempaan Tapiolan alueen saneeraukseen.

Kohteessa tehdään vielä jälki- ja korjaustöitä.

Ajankohtaista

Urakka on valmistunut. Myöhemmin tehdään vielä jotain viimeistelytöitä.