Älykkäistä ja puhtaista ratkaisuista uusia liiketoimintamahdollisuuksia

27.5.2016 klo 14.58

Pääkaupunkiseudun yhteistyö puhtaiden ja älykkäiden ratkaisujen vauhdittamiseksi sai näyttävän startin, kun Espooseen kokoontui laaja joukko yrittäjiä ja asiantuntijoita keskustelemaan, miten Smart & Clean muutetaan uudeksi liiketoiminnaksi.

Sitran äskettäin perustaman Smart & Clean -säätiön tavoitteena on kehittää pääkaupunkiseudusta ja Lahdesta maailmanluokan testialue puhtaissa ja älykkäissä ratkaisuissa, joita kaupungistuva ja fossiilisen energian käytöstä eroon pyristelevä maailma tarvitsee.

Säätiön toimitusjohtaja Tiina Kähön mukaan suomalaisilla kaupungeilla, yrityksillä sekä tutkimus- ja kehittämislaitoksilla on paljon osaamista ja valmiita ratkaisuja, joita uudella tavalla yhdistämällä voimme olla kärkijoukossa ratkaisemassa globaaleja kestävyyshaasteita.

”Avainasemassa on kuluttaja-cleantech eli kuluttajille suunnatut ratkaisut, jotka ovat ympäristöystävällisiä ja samalla helpottavat meidän jokaisen arkea.”

”Mitkä olisivat niitä yritysten ratkaisuja, joita voisimme ryhtyä kokeilemaan ja käyttämään päivittäisessä elämässämme?”, Kähö kysyi tapahtumaan kokoontuneelta yleisöltä.

Hän kannusti yrityksiä ideoimaan ja keskustelemaan, millaisia projekteja ne voisivat säätiön kanssa yhdessä käynnistää.

Maailman kestävintä kärkeä

Huhtikuussa julkaistun kansainvälisen tutkimuksen mukaan Espoo on Euroopan kestävin kaupunki. Tapahtuman pääpuhujaksi oli kutsuttu tutkimuksen tekijä, professori Kees Zoetemann hollantilaisesta Tilburgin yliopistosta.

Zoetemannin mukaan tutkimus vertaili ainutlaatuisen laajasti, lähes sadalla eri indikaattorilla, kaupunkien ekologista, taloudellista ja sosiokulttuurista kestävyyttä. Mukana oli yli 140 eurooppalaista kaupunkia.

Euroopan kestävimmäksi kaupungiksi tutkimuksessa osoittautui Espoo, Helsinki oli sijalla viisi. Vantaa ei ollut mukana vertailtavissa kaupungeissa.

Kestävyyteen vaikuttavia tekijöitä Zoetemannin mukaan ovat esimerkiksi väestön koko, maantieteellinen sijainti, kaupungin typologia (mm. teollisuuuden ja maatalouden osuus) sekä kilpailukyky, kuten työvoiman tuottavuus.

”On mahdollista, että Espoo, Helsinki ja Vantaa muodostavat maailman kestävimmän alueen,” Zoetemann arvioi.

”Alueen vahvuudet, joihin tulisi panostaa, ovat kiertotalous, energiaratkaisut, ilmanlaatu sekä taiteen ja kulttuurin rooli.”

Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä totesi puheessaan, että älykkäät ja puhtaat ratkaisut ovat Espoolle tärkeitä, koska ne ovat Espoon arvojen ja Espoo-tarinan tavoitteiden mukaisia.

Oslo on sähköajoneuvojen edelläkävijäkaupunki

Seminaarin toinen pääpuhuja oli Jenny Josefine Holen Oslon kaupungilta. Hän kertoi, miten Oslosta tehtiin sähköajoneuvojen kaupunki.

”Oslon seudulla myytävistä ajoneuvoista jo 30 % on sähköajoneuvoja. Tavoitteena on 100 %.” 

Oslossa sähköajoneuvojen määrä on jatkuvasti ollut nousussa. Haasteena on ollut latauspisteiden riittävyys.

”Kaupungin tärkein tehtävä onkin ollut latausinfran rakentaminen, johon tarvitaan edelleen merkittävää lisäystä”, Holen totesi.

Smart & Clean - From New Energy to Business -tapahtuma pidettiin Espoossa terveysteknologiakiihdyttämö Verticalin tiloissa Otaniemessä 23.5. Se oli osa Tekniikan Akatemia TAFin järjestämän Millennium-viikkoa. Tapahtuman järjestivät Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit, Sitra sekä Helsinki Business Hub.


Tapahtuman paneelikeskusteluun osallistuivat Espoon elinkeinojohtaja Tuula Antola (vas.), Pääkaupunkiseudun Smart & Clean -säätiön toimitusjohtaja Tiina Kähö ja Oslon kaupungin Jenny Josefine Holen.

Teksti ja kuva: Marjut Gerkman